Koipeliinin ensimmäinen pentue syntyy.

Peppi alkoi olla levoton maanantai-iltana. Mamma kävi tarpeillaan useasti illan aikana ja kaiveli pentulaatikkoon mieleistään pesää. Ruokahalu katosi ja vettä tuli juotua useaan otteeseen. Yöhön laskeuduttiin odottavin mielin.

Ensimmäinen pentu syntyi ennen kahta yöllä kuin varkain. Peppi hoiti pennun mallikkaasti sikiöpussista, katkaisi narskauttaen napanuoran poikki takahampaillaan ja nuoli pennun huolellisesti  kuivaksi. Yön aikana syntyi mukavassa järjestyksessä vielä 5 muuta pentua kunnes supistukset tyrehtyivät. Tiineysröntgenissä 06.08 oli näkynyt kahdeksan pentua. Joten aloimme huolestua koska kahta viimeistä ei alkanut kuulumaan. Viimeisen pennun syntymästä alkoi olla kriittiset 3 tuntia ja oli tehtävä päätöksiä. Kävelytimme Peppiä pihamaalla ja annoimme lisäenergiaa, mutta polttoja ei tullut. Aloimme olla tiistai aamussa kun päätös eläinlääkäriin lähdöstä piti tehdä. 

Pakkasimme pennut koriin pyyhkeiden ja lämpöpullojen keskelle, nostimme Pepin pentuineen autoon ja hurautimme Kalajoen kaupungin eläinlääkäriin. Peppi tutkittiin, annettiin kalkkia ja oksitosiinipistos. Pikkuhiljaa poltot alkoivat ja yksi pentu pullahti ulos. Kun Peppi oli saanut pennun pois sikiöpussista ja katkaistua napanuoran, eläinlääkäri kääri pennun pyyhkeeseen ja aloitti elvytyshieronnan, valitettavasti tästä pennusta ei ollut eläjäksi. Kohdussa oli mahdollisesti vielä yksi pentu ja jälkeiset. Päätimme pelata varman päälle ja käänsimme auton nokan kohti Nikulan eläinklinikkaa Kaustisille röntgenkuviin. Tässä vaiheessa tärkeintä oli saada Peppi kuntoon. Onneksi mamma vaikutti suhteellisen hyvinvoivalta pitkästä urakasta huolimatta, joten uskalsimme lähteä matkaan. Olimme jo melko varmoja, että viimeinen pentu olisi enkeli.

Nappasimme matkalla pikaevästä itsellemme sekä Pepille hunajaa jos uupelo iskisi kesken taipaleen. Jenni jakoi takapenkin Pepin ja pentukorin kanssa. Minä ajoin kohti Kaustisia Jennin antaessa väliaikatietoja takapenkiltä. Alkumatkalla Pepin poltot alkoivat ja takapenkille syntyi viimeinen pentu. Jenni hieroi pentua, mutta se ei osoittanut elonmerkkejä. Viimeiset pennut olivat molemmat kuolleita jo syntyessään. 

Tullessamme Nikulan eläinklinikalle meitä jo odoteltiinkin. Pepistä otettiin röntgenkuvat ja todettiin, että yhtään pentua ei ollut enää masussa ja jälkeisetkin oli poistuneet. Peppi olikin virkeä kun lähdimme takaisin kohti Onnelaa. 

Pitkä yö ja päivä oli takana kun saavuimme Torvenkylään. Vaihdoimme pentulaatikkoon puhtaat pesätarpeet ja Peppi pääsi pentuineen köllimään - maitotiski oli auki.

Aloittava kasvattaja oppii uutta kokemuksien kautta. Kirjoista ahmimamme tieto, vertaistuki muilta kasvattajilta sekä rakkaat lähellämme auttavat eteenpäin. Oman koiran tunteminen on suureksi hyödyksi epävarmuuden hetkellä. Ja kaiken kruunaa pentujen porina maitotiskillä.

-Jenni ja Minna-Maria