Kuulumisia pitkästä aikaa
Ihan alkuun syvin anteeksipyyntö näin pitkästä bloginpäivitys välistä. Jotenkin on tämä kevät kulunut kuin siivillä ja aika on huvennut kuin varkain. Nyt ollaan jo maaliskuussa ja kevät etenee isoin harppauksin. Tosin tänään tuli taivaalta roppakaupalla uutta lunta, mutta sehän kuuluu suomalaiseen kevääseen se. Itse uskon, että takatalvi yllättää meidät vielä huhtikuussakin.
Viime kuussa meidän ihana pentuduomme täytti jo puoli vuotta. Niin ne lapsoset kasvavat ja ovat jo isoja pötkylöitä. Kasvismammat ovat niin ylpeitä meidän ihanista ja niin reippaista pennuista.
Vaikka elo on nyt molemmissa kodeissa kiireistä ollutkin niin on sitä onneksi ehditty nauttia upeista keleistä. Uskon, että keväällä aurinko herättää eloon niin koirat kuin ihmisetkin. Kunhan vain saataisiin elämä palaamaan takaisin vähäänkään vanhaan uomaan. Allekirjoittaneella on ainakin hirveä kaipuu näyttelyihin. Ilmari ole ikinä ollut niin upiassa karvassa kuin tänä keväänä on. Ja ne pentuluokat naperoiden kanssa. Voih, ne menee meillä nyt ihan sivusuun.
Ai niin, allekirjoittanut valittiin Corgiseuran pohjoisen jaoston hallitukseen. Toivottavasti korona antaa myöden kesällä, sillä suunnitelmissa on vaikka ja mitä kivaa pohjoisen corgeille. Ottakaan Pohjoisen corgit seurantaan ig:ssä, siellä alajaosto kertoo kaikesta mitä on tulossa niin pohjoisessa kuin koko corgiseuran järjestämänä.
-Jenni-
Ps. Loppuun kuva kun yhteiskuvaus koirien kanssa on aina helppoa ja kuvat ovat todella edustavia =D