Luminen talvi 2022

13.02.2022

 " Lumen alta löytyy kaikkea mielenkiintoista ja lumessa on hurjasti kaikenlaisia mettän elävien jälkiä. Puput on loikkineet ja hiiret ja oravat hipsutelleet tehden ihmeelliseltä tuoksuvia painaumia lumen pintaan. Me ruukataan kulkia porukalla äänettömässä kuusikossa varsinkin pimeällä. Mamma sanoo, että se tekee meille hyvää. Tekee se sillekin. Se juttelee meille hissukseen kaikenmoista kivaa. Yhdessä me ihmetellään puissa kiipeileviä oravia ja taivaalta etsitään tähtikuvioita. Välillä me innostutaan riekkumaan toistemme kaulassa ja nelistetään kilpaa. Mää oon kaikkein nopein, Peppineiti saatikka Kamu ei saa mua kiinni. Enimmäkseen me kuletaan kyllä kuono maassa ja korvat höröllä. Kun mamma kutsuu, silloin on mentävä." -VillaPampula

Koipeliinit on päässeet nauttimaan kunnon lumisesta talvesta. Pakkanen on paukkunut ja välillä on pitänyt koirat somistaa takeilla jotta tarkenee. Mitään sen ihmeellisempää ei olla tehty, ihan normi koirahommia, ulkoiltu ja kehitelty aktivointijuttuja. Tämän vuoden alun näyttelyitä on joko peruttu tai siirretty. Se tietty harmittaa etenkin Jenniä ja Ilmaria. Toivotaan, että koronakurimus hellittää ja kehät aukeavat. Kevättä kohti ollaan kuitenkin menossa, aurinko paistaa jo pidemmän aikaa ja lämmittääkin niin mukavasti. Nautitaan kaikesta ja ollaan tässä hetkessä!

Koipeliinin pentuesuunnitelmat on täydessä vauhdissa. Kerromme heti kun seuraava pari pääsee uunista ulos.