Perinne-pentue

Tässä toinen kasvismamma haikein mielin kirjoittaa tätä kirjoitusta, sillä ihan kohta on 8 viikkoa täynnä pentujen elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsukaiset nakkaavat pentureppunsa selkäänsä ja lähtevät omiin, uusiin koteihinsa täyttämään perheidensä kookin kokoisen aukon elämässä. Olen tällä hetkellä niin onnellinen, ylpeä, surullinen ja otettu yhtä aikaa. Onnellinen siitä, että tämä pentue on tässä vaiheessa elonsa kaarta. Lähdössä uuteen kotiin ja oppimaan koiran elämää. Ylpeä siitä, että me Minnan kanssa teimme tämän. Surullinen tottakai kun en haluaisi luopua yhdestäkään pennusta joiden kanssa on viimeiset viikot niin tiivisti elännyt. Ja ennen kaikkea otettu, että meidän kasvattamat koirat ovat kiinnostaneet ihmisiä kovin ja otettu siitä, kun pentuja on kehuttu monen ihmisen suusta. Kerta kaikkiaan ihan huikea on fiilis tällä hetkellä.

Kulunut aika on ollut todella opettavainen, sillä meidän ensimmäiset pennuthan olivat varaemon luona, joten meillä jäi kokematta tämä koko kasvuprosessi viimeksi. Nyt niitä huonosti nukuttuja öitä, pentuaitauksen siivousta, ruokkimista ja huolehtimista on piisanut koko rahan edestä. Paljon on huomannut matkan varrella mitä olisi kannattanut tehdä toisin ja näin taatusti tullaan seuraavan pentueen kohdalla toimimaan. Tämä on sitä elämän ihanaa oppimisprosessia. Mutta ennen kaikkea, kuinka mahtavaa on ollut seurata pienen pennun kehittymistä kohti kookin kokoista koiraa. Kuinka jokainen päivä on uusi pienelle pennulle ja kuinka uudet asiat ovat mielenkiintoisia oppimisen paikkoja. Kuinka upeaa on huomata päivä päivältä jokaisella pennulla omaa luonnetta ja tyyliä. Tämä on todella koukuttava juttu ja saa nähdä kuinka sitä kuluvan vuoden aikana palaa muistoissa tähän pentuaikaan. Toivottavasti ensi keväänä meillä on taas elämää pentulaatikossa, sillä tämä kasvun seuraaminen on parasta tositeeveetä.

Nyt on pentujen reput pakattu, rekisteripaperit kuoressa odottamassa ensi viikkoa. Uskon, ettei kyyneleiltä voi välttyä. Ei siksi, että olisin surullinen vaan siksi, kun olen niin onnellinen siitä, että pieni kookinpentu pääsee elämään omaa elämäänsä oman perheensä kanssa seikkailuja kokien. Tässä kohtaa toivonkin jokaiselle perinne-pentueen kakaralle paljon herkkuja, rakkautta ja rapsutuksia eloonne. Älkää kuitenkaan unohtako kasvismammojanne, sillä jokainen teistä on vienyt palan sydäntämme mukaansa.