Vuosi 2022 taputeltu - vuotta 2023 kohti
Nyt on vuosi 2022 jäänyt historiaan ja edessä on uuden vuoden kujeet ja touhut. Meille vuosi 2022 oli kennelinä antoisa ja mieleen painuva. Alkuvuoden hiljaiselon jälkeen maaliskuussa alkoi tapahtumaan. Nuoripari Tuksu&Roksu nauttivat residenssi Onnelan rauhasta kahdestaan niin hyvin, että aprillipäivänä saimme ultrassa iloisia uutisia. Meille on tulossa pentuja. Tuksun tiineys sujui hyvin ja maha kasvoikin hyvän kokoiseksi, josta päättelimme, että lapsosia on tulossa useampi. Viimein 2.5 viiden tunnin uurastuksen jälkeen Tuksu oli seitsemän suloisen pennun emä. Yhdeksän viikkoa nautimme pentuarjesta ja seurasimme innolla uusien kookilapsosten elämän ensiaskeleita. Pentueen uusien kotien myötä Koipeliini-perheemme kasvoi ja koemme, että saimme liudan uusia samanhenkisiä persoonia elämäämme.
Vuoden aikana koronan jäljiltä myös näyttelyrintamalla alkoi tapahtua. Ilmari valloitti myös ruotsinmaan ja toinen kerta lopulta toden sanoi, sillä Ilmari on nyt myös Ruotsin muotovalio. Perinne-pentueen kakaratkin valloittivat kehän niiden ensimmäisessä pentunäyttelyssä Lahdessa. Kennelin kannalta lopputulos oli huikea, sillä Kuru oli ROP-pentu ja sijoituskoiramme Senni VSP-pentu. Tänä vuonna on tarkoitus jatkaa harjoituksia niin kotimaassa kuin Norjassakin. Näyttelyvuosi startataan heti tammikuussa Kajaani KV:ssa, jossa Senni, Kuru ja Fiia käyvät viimeisen kerran pentuluokassa näyttäytymässä. Helmikuussa kakarat esiintyvät jo junnuluokassa.
Toki vuoteen on mahtunut paljon metsälenkkejä, vauhtia vinttikoiraradalla sekä kookitreffejä eri kokoonpanoilla. Joulukuussa olimme osana valloittamassa Oulun keskustaa corgien joulupolussa. Kokemus oli niin ihastuttava, että tänä vuonna ehdottomasti uusiksi. Myös maggarajuoksuihin tulemme osallistumaan, sillä Kurulla ja Sennillä ainakin vauhtia töppösissä. Katsotaan mitä ne kesällä tuumaa Torvenkylän harjoitusvieheestä. Kesällä on tarkoitus järjestää myös Koipeliinien kesäreffit jonkun kivan ohjelman kanssa.
Pentuesuunnitelman on vahvasti suunnittelupöydällä ja sen verta voimme paljastaa, että kahdesta pentueesta on puhuttu. Mammakoirina tulisi olemaan meidän ensimmäisen pentueen Lissu sekä Perinne-pentueen mamma Tuksu. Sulhasia on katseltu jo sillä silmällä, mutta odotellaan juoksuja alkavaksi ennen kuin salaisuuksien verho nostetaan.
Toivottavasti olet menossa mukana myös kennelimme toimintavuotena 2023, sillä ilman samanhenkisiä kooki-ihmisiä tämä touhu olisi hyvin tylsää ja yksinäistä.